touko 08

Taekwondourheilijat valloitti Berliinin

TU:n joukkue mahtavassa vireessä Berliinissä

Berlin Open 2018 oli varsinaista mitalijuhlaa Taekwondourheilijoiden joukkueelle. Juhlaa reissu oli muutenkin, eikä kenellekään kisahallissa jäänyt epäselväksi, minkä joukkueen yhteishenki ja voitontahto olivat aivan omalla tasollaan. Huippufiilis näkyi myös urheilijoiden jaloissa ja tulostaululla. Yhdeksän mitalia puhukoot puolestaan kilpailussa, jossa yksikään mitali ei tullut ilmaiseksi. Ottelussa menestystä tavoitteli yhteensä 900 urheilijaa ja liikesarjoissa hieman alle 100. Joukkueita oli paikalla 25 maasta, ja kilpailun taso oli kokonaisuudessaan kova.

Värisuorat mitaleita molemmissa kilpailumuodoissa

Jenny oli jälleen hurjassa kisavireessä ja vastustajat lakosivat yksi toisensa perään. Välistä tuli nyrkkiäkin naamaan, mutta ilmekään värähtämättä Jenny näytti, miten taekwondomatolla toimitaan. Finaalia ennen oli jo iso osa päivän energioista käytetty, mutta Ainon ja Iineksen viime hetken taktiikkavinkit ja tsempit nostivat Jennyn takaisin samaan hurmostilaan kuin aikaisemmissakin matseissa. Päätä pidempi sveitsiläinen kaatui luvuin 28-23, ja Jennylle kultainen mitali kaulaan ensimmäisestä kansainvälisestä turnauksestaan.

Sara taas oli liikesarjakenttien ykkösnyrkki, mikä näkyi kahtena kultamitalina. U14-yksilösarja oli muutenkin täydellistä TU:n hallintaa Saran napatessa kullan takanaan heti Sofia hopealla ja Aino pronssilla. Triossa tytöt naputtivat tyylipuhtaan voiton hämmästyneiden vastustajien toljottaessa vieressä. Tytöt saivat jo kutsun Italiaan treenailemaan, joten varsin vakuuttavaa jälkeä on tehty. Ottelun puolella kaikki kolme joutuivat taipumaan avauksissaan, mutta hyviä olivat myös vastustajat. Arvokasta kokemusta jälleen siitä, minkälainen taso merta edempänä vallitsee.

Severi ja Eddie antoivat myrskyvaroituksen junioreiden -68kg sarjassa edeten molemmat omien kaavioidensa välieriin. Severi raivasi tiensä vielä finaaliin jäätävän keskittyneellä ja taktisesti kypsällä suorituksella. Italian vastus ei kerta kaikkiaan päässyt rytmiin mukaan. Toisella puolella Eddie kärsi harmittavan tappion vastustajan viime hetken lyöntipisteen johdosta. Ilmeisesti tuomarit näkivät tarpeeksi selkeän osuman, jota ei kuitenkaan katsomossa havaittu. Finaalissa vielä Eddien Tanskalainen vastustaja voitti myös Severin, joten pientä murua jäi vielä molemmille hampaankoloon.

Alinan kv-debyytti oli myös mitä mahtavin. Kaksi voittoa tyttöjen -59kg sarjasta, eikä ollut finaalipaikkakaan kaukana. Tällä kertaa kuitenkin tappio 11-9 ja kotiinviemisinä pronssimitali. Alinan vastustaja voitti finaalinsa ylivoimaisesti, eli vähän voi jossittelua harrastaa, kuten urheiluun kuuluukin. Yhtä sarjaa alempana otellut Emmi sai avauskierroksella vastaansa koko sarjan voittaneen saksalaisen. Emmi haastoi hyvin, mutta vastustaja oli tällä kertaa viisi pistettä parempi.

Pienemmissä kadeteissa Iines sai myös metallia kaulaansa sijoittumalla kolmanneksi. Avauksessaan Iines tyylitteli piste-erolla voittoon, mutta välierässä vastaan asteli erittäin taitava ja tekninen belgialainen. Iines otteli ennakkoluulottomasti, mutta vastustaja napsi pisteet nopeatempoisista tilanteista. Hyvää kokemusta kuitenkin siitä, missä sarjan kärkinimet liikkuvat. Samanlaiset kokemukset olivat myös Vennellä ja Lucalla, joille sattui heti avauksiin melkoiset tekniikkataiturit vastaan. Molemmista kuitenkin huokui matsien jälkeen palo treenata entistäkin kovemmin ja näyttää, mistä Taekwondourheilija on tehty.

Bardian avausmatsi meni aina jatkoerän loppuun saakka tasapisten, mutta yksi panssarikosketus enemmän vei voiton Tanskan suuntaan. Bardian lyönnit eivät jättäneet ketään kylmäksi, paitsi ilmeisesti kulmatuomarit, joiden tehtävä olisi ollut antaa niistä pisteitä. Kauaa ei kuitenkaan kestänyt ennen kuin hymy palasi Bardian kasvoille ja jäätävän kova joukkueen hengennostatus jatkui Emmi aisaparinaan. Molemmille vielä erityiskiitos väsymättömästä joukkue- ja yhteishengen luomisesta!

Koutsien terveiset

Pauli:

”Aivan mahtava reissu alusta loppuun. Yhteishenki ja hauskanpito tekivät tästä kisamatkasta ainutlaatuisen, ja tulen takuuvarmasti muistelemaan tätä reissua pitkään. Mikä parasta iloinen ja rento asenne näkyivät myös urheilijoiden suorituksissa erittäin positiivisesti. Penkillä ja katsomossa on helppo istua, kun urheilija tietää mitä tekee ja selkeästi nauttii siitä. Oli myös varsin mukavaa päästä itse välistä heiluttelemaan jalkaa. Oma kypärä kolisi ehkä turhankin monta kertaa, mutta kaikki kunnia hyvälle vastustajalle. Lupaan, että minuakin näkee enemmän matsitreeneissä nyt ennen SM-kisoja ja miksei sen jälkeenkin. 😉

Kiitos vielä kaikille urheilijoille, tukijoukoille sekä koutsikollegoille Marille ja Eddylle!”

Mari:

”Venne

Vastaan tuli kokeneempi ja kookkaampi kaveri. Isoksiskin venyneeestä piste-erosta huolimatta Venne taisteli hyvällä tsempillä. Harmitusten hallinnassa Venne on venähtänyt hurjasti. Jään odottelemaan vielä entistäkin hienompia suorituksia kokemuksen ja koon karttuessa.

IInes

Iines sai yhden otteluvoiton jälkeen vastaansa ulottuvaisen vastustajan. Iines osoitti toisessa matsissa mahtavaa taistelutahtoa eikä kavahtanut kovempaakaan kolistelua.

Alina

Alinalla oli huikea päivä. Alina piti toisessa ottelussa päänsä kylmänä ja napsi pisteet heikommalta vastustajalta juuri oikeista paikoista. Vastuksella hattu heilui ja otteluvoitto tuli selkeällä piste-erolla.

Severi
Severi paukutteli tapansa mukaan pisteet oikeista paikoista. Severin innokkuus olisi riittänyt vielä erän verran eikä mies meinannut heti hoksata jo voittaneensa, vaikka piste-ero paukautti pelin poikki reippaasti ennen aikojaan.

Sofia

Sofia oli tehnyt pitkän päivän liikesarjakilpailuissa edellisenä päivänä. Jalat hiukan painoivat ja jännitys oli otteluun lähtiessä kova. Sofia löysi hienosti pistepaikat kovaa vastustajaa vastaan ja nakuttelikin useamman pääosuman, joista ei kuitenkaan tullut pisteitä. Sofia taisteli hienosti loppuun saakka, vaikka loukkasi säärensä toisessa erässä.

Jenny
Vettenniemi villitsi koko TU köörin hirvittävään urheiluhurmokseen. Jenny oli sarjansa kevyimpiä. Isompikokoisista ja kokeneista vastustajista huolimatta Jenny vei kaikki ottelunsa varmalla tekemisellä. Jenny hyödynsi hienosti vastustajan liikettä ja toteutti useampaan otteeseen harjoiteltuja tekniikoita

Kavereiden läpät olivat merkittäviä jännityksen poistajia ennen finaaliin lähtöä, kun vastaan asettui jo super Ainon voittanut pidempi vastustaja. Jenny veikin pelin ilotellen ja joukkuekaverinkin vinkkejä hyödyntäen.

Poomsae

Liikesarjavalkuille tuliaisiksi monta ylävitosta, tytöt hoiti tonttinsa niin, että riitti kiitosta. Opin myös urheilijoilta milloin pitää kumartaa, kekseliäs kolmikko joutui otteluakkaa opettaa.”

Kaikki tulokset

Ottelu:

Urheilija Sarja Sijoitus
Jenny Vettenniemi U12 -35Kg 1.
Aino Kortelainen U12 -35Kg 5.-8.
Sofia Sarala U12 -32Kg 9.->
Luca Leskinen U14 -37Kg 9->
Venne Viitaniemi U14 -37Kg 9->
Iines Korhonen U14 -33Kg 3.
Sara Quinones U14 -55Kg 9->
Eddie Quinones U18 -68Kg 3.
Severi Sarala U18 -68Kg 2.
Bardia Mirzaei U18 -73Kg 5.-8.
Emilia Lahti U18 -55Kg 9.->
Alina Shor U18 -59Kg 3.
Pauli Raivio R1 -68Kg 9.->

Liikesarjat:

Kilpailija Sarja Sijoitus
Sofia Sarala U14 2.
Sara Quinones U14 1.
Aino Kortelainen U14 3.
Sofia, Sara ja Aino U14 ryhmät 1.