Kategoriat
Etusivu slider Yleinen

Aino on kaksinkertainen seinään potkimisen maailmanmestari

IMG_0636

Aino Kortelainen voitti kaksi maailmanmestaruutta Keravalla sunnuntaina 28.8.2016 käydyissä seinäänpotkimisen ensimmäisissä maailmanmestaruuskisoissa. Voitot tulivat alle 18-vuotiaiden Open stage -sarjassa sekä kaikille avoimessa Freestyle -liikesarjassa.

Seinäänpotkiminen on Keravalla kehitetty lähikontaktilaji, jossa vastustajan (eli seinän) ehdoton kunnioittaminen on absoluuttisesti keskeisin elementti. Lajin alkuhämäristä on löydetty viitteitä ja yhtymäkohtia 1990-luvulla suosiota niittäneeseen ”Vintiöt” –televisiosarjaan, etenkin sen ”Rane ja Keravan kollit” –osioon. Seinäänpotkimista, tuota Keravan capoeiraa, harrastaa pieni mutta tulisieluinen joukko keskiuusimaalaisia, lähinnä nuoria miehiä, jotka kokoontuvat harjoittamaan lajin finessejä kukonlaulun aikaan lauantai- ja sunnuntai-aamuisin, useimmiten paikallisia nakkikioskeja konttausmatkan päässä sijaitsevien seinien äärelle.

Lajin kilpamuoto on uusi, ja nyt otellut maailmanmestaruuskisat olivat ylipäätään lajin ensimmäiset virallista statusta nauttivat kilpailut. Kisoissa miteltiin kahdessa lajissa, joissa seinien turvallisuuden takaamiseksi kilpailijoita velvoitettiin noudattamaan seuraavia sääntöjä: Open stage –lajissa ottelijalla oli 30 sekuntia aikaa näyttää osaamisensa kisaorganisaation valitseman musiin tahdissa, ainakin joidenkin potkujen osuminen seinään oli  suotavaa; Freestyle- eli liikesarja-osioon kilpailijat laativat itse valitsemaansa musiikkiin korkeintaan 90 sekuntia kestävän koreografian, jonka tuli sisältää vähintään kuusi järjestäjien osoittamaan seinään osunutta potkua.

Konalan kaksinkertaista maailmanmestaria koitokseen valmisti viimeiset intensiiviset kolme viikkoa monialainen valmennustiimi, johon kuului Taekwondourheilijoista Pauli Raivio ja Christian Kamphuis, ja keravalaisesta Kipinä Valmennus Oy:stä Edla Niemi. Suuret kiitokset koko valmennusjohdolle!

Seuramme onnittelee tuoretta maailmanmestaria!

Kisoista uutisoi ensimmäisenä Keski-Uusimaa verkkosivuillaan http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/427608-tassa-on-ihka-ensimmainen-seinaan-potkimisen-maailmanmestari-katso-voittosuoritus

Linkki Hesarin juttuun: http://www.hs.fi/kaupunki/a1472352441235

Kervan kollit Vintiöt sarjassa:
Vintiöt - Rane ja Keravan kollit


IMG_0644
IMG_0637

 


#tu11 #taekwondo #taekwondourheilijat #taekwondourheilijat2011 #aloitataekwondo


Uutiset



Soita meille: 0451827290
Käy itse tai lähetä perinteistä postia: Ristipellontie 14, FI-00390 Helsinki
OLEMME Avoinna arkisin 17.00-20.30 TAI SOPIMUKSEN MUKAAN

Lisenssi tarvitaan kilpailuissa sekä kaikissa liiton tapahtumissa. Lisäksi voit hankkia samalla edullisen harjoitteluvakuutuksen.


Sivu käyttää evästeitä käyttökokemuksen optimoimiseksi. Sivu ei tallenna käyttäjän tietoja. GDPR:n mukainen rekisteri- ja tietosuojaseloste.



fiSuomi
Powered by TranslatePress